susi sorakuopassa » Blogin arkisto

5.07.2011 - 22:11 / Wolf.




8 vastausta - “”

  1. Tepe Kirjoittaa:

    Kyl se ylipaino alkaa olla paljon mielessä kun se hallitsee elämää, sekä psyykkisesti ja fyysisesti. Mut en mä tajua miks se pitää telkkuun viä… Ittelläni ainakin sen verran arka aihe et ei tulis heti mieleen lähtee johki tositeeveemeininkiin mukaan :P

  2. peterick Kirjoittaa:

    Pakko mainita itekin, että ylipaino ei oo kovin yksinkertainen asia ja se voi johtaa elämääkin suurempiin ongelmiin.

  3. Wolf Kirjoittaa:

    Pahoittelen, jos loukkasin nyt kaikkia maailman ylipainoisia, mulla on tässä kyse varmaan vain samastumispinnan puutteesta. Oman ruumisdysmorfian, sukupuolidysforian ja muiden rinnalla vain tuntuu omituiselta, että jonkun muun elämän hirvein asia on sellainen, johon teoriassa voi itse vaikuttaa (huom, teoriassa). Ehkä se, että siihen voi vaikuttaa, juuri tekee sen niin vaikeaksi. Tietää, että pitäisi voida, muttei voi kuitenkaan… Siihen kyllä samastun.

    Oon myös paska ottamaan huomioon sitä, että mulle itsestään selvät asiat ei ole sitä muille. Paino (oma tai muiden) on mulle niin yhdentekevä asia, että mun on vaikea kuvitella, että se hallitsisi elämää. Sen sijaan mä olen hysteerisesti pakkomielteinen esimerkiksi sukupuolestani, mikä monille muille on aivan yksinkertainen asia. Voi elämä. Sorgen taas. En tarkoittanut pahalla, ihmettelin vain ääneen.

    Mua kyllä kiinnostais kauheasti kuulla ihmisten ajatuksia juuri tästä aiheesta, en ole oikeastaan koskaan saanut kuulla todellisesta ylipainosta kärsivän ihmisen puhuvan avoimesti suhteestaan ruumiiseensa. Todellisella tarkoitan siis jotain muuta, kuin anorektikkoja, koska heitä on ollut lähipiirissä useampia, ja uskallan väittää, että heidän kohdallaan loppujen lopuksi on kyse todella eri asiasta.

  4. hinni Kirjoittaa:

    voin puhua sulle millon vaan ylipainosta beibe.

    t: hinni

  5. peterick Kirjoittaa:

    Itse olen ala-asteikäisestä asti kärsinyt ylipainosta, niin särähti vaan ikävästi korvaan tuo yksi lause merkintäsi välistä :) Nykyään ylipainon kanssa pystyn elämään (fyysistä haittaa ei liiemmin ole) ja suhde omaan kroppaan on suurimman osan ajasta ihan hyväksyvä, mutta lapsuudesta jäi traumat. Koulukiusaaminen ulkonäön takia on rankka asia ja itsellä se johtui lähinnä siitä, että olin lihavin tyttö luokalla. Se jää nakertamaan itsetuntoa, kun kuulee “vittu mikä läski, oikea lehmä” huudahduksia. Luultavasti olisin ihan tyytyväinen itseeni ilman näitä ihmisiä, jotka huomauttelivat jokaisesta kilosta kolme kertaa päivässä… Nykyään tätä kiusaamista ei ole, kun ihmiset ovat aikuistuneet, mutta vieläkin kuulee joiltain esi-murkku-ikäisiltä vittuilua asiasta.

    Anorektikkojen tilanne on todellakin ihan eri, mutta siihen en ota kantaa, koska en loppujen lopuksi ole kauheana perillä siihen sairastuneiden ihmisten tilanteesta…

    Luultavasti itse en hirveänä tee ylipainolleni mitään, koska sitä fyysistä haittaa ei enää ole (tietenkin on suurempi riski sairastua esim. diabetekseen tai verisuonitauteihin) ja kiusaamista ei esiinny. Ala-asteella olisi ollut syytä, mutta miten saisi kiusaamisesta masentuneen 10-13vuotiaan laihduttamaan? Lääkärin luona käytiin monesti, mutta eivät painostaneet laihduttamaan vaan pitämään painon samana eli lihomaan en saanut missään nimessä päästä. Olisi myös kasvukehitykselle haitallista ruveta puottamaan painoa suuria määriä niin nuorena. Joskus laihduttamisesta ei vaan tule mitään, koska on olemassa bulimian ja anoreksia lisäksi syömishäiriö, jossa ihminen syö suruunsa suuria määriä oksentamatta mitään ulos. Se johtaa lihomiseen ja on minun mielestäni yhtä vaarallinen sairaus kuin edellä mainitutkin syömishäiriöt.

    Lapsuuden ylipaino voi olla perinnöllistä tai tulla lapsesta riippumattomista syistä. Nyt kun aattelee, niin minun lihomiseni lapsena saattoi johtua siitä, ettei meidän perheessä ollut säännöllisiä ruoka-aikoja, ja äidin eronjälkeinen masennus johti siihen, että siskon kanssa huolehdittiin itse omista syömisistä. Sehän meni sitten lähinnä leipä- ja herkkulinjalla, pikkukakaroita kun oltiin.

    Tulipas vähän sekavaa tekstiä ja aasinsiltoja. Mutta siinä yhden oikeasti ylipainoisen ihmisen ajatuksia asiasta :) Painoahan löytyy tällä hetkellä 88 kiloa ja pituutta 163cm, eli ihan terveydenhoitajan toteamana ylipainoinen. Lapsena painoa oli melkein saman verran vaikka pituutta oli reippaasti vähemmän! Lukuja en enää muista…

  6. Dents Kirjoittaa:

    Aiheeseen liittymätöntä; oho, \logo\ tai mikälie onkaan sivun yläpuolella vaihtui! En oo aiemmin huomannut.

  7. Möme Kirjoittaa:

    Ylipaino ja syömishäiriöt ovat tietysti eri asia. Joskus tuntuu vierestä katsottuna, että esim. anoreksiassa ei ole kyse oikeasti laihuudesta/lihavuudesta ollenkaan, vaan jostakin yliminästä joka simputtaa ja piinaa ihmistä jatkuvasti, ja se kanavoituu tähän painoasiaan ja muihin pakko-oireisiin.

    Paljolti varmaan vaikuttaa ylipainoisella se, onko paino ns. omaa valintaa vai esimerkiksi sairauden aiheuttamaa. Itse olen hienoisen pyöreyteni kanssa ollut aika sinut koko aikuisiän, koska ajattelen että haluan mieluummin herkutella ja nauttia elämästä kuin olla hoikka. Koen sen valintana siis. Mutta erään painoon liittymättömän sairauden mukanaan tuomia kiloja minun oli todella vaikea hyväksyä, ne aiheuttivat todellista ahdistusta. Tietysti se tunne, ettei voi vaikuttaa omaan elämäänsä/ruumiiseensa ahdistaa aina enemmän tai vähemmän. Ja jos ylipaino johtaa vaikkapa sosiaalisiin ahdistuksiin ja liikuntarajoitteisiin, se voi varmasti olla todellinen ongelma – tai myös johtua muista ongelmista. Itse tiedostan hyvin selvästi sen, että haen ruoasta turvallisuudentunnetta, ja olen tehnyt niin hyvin varhaisesta iästä alkaen. Olen siis kompensoinut puuttuvaa turvallisuudentunnetta ruoalla. Impulssi tehdä niin nykyäänkin on tosi voimakas esim. stressaantuneena, mutta tunnistan sen ja pystyn myös olemaan reagoimatta siihen, jos haluan.

    Näistä taustoista ajattelen herkästi, että vakavan ylipainon takana on aina jokin henkinen tai terveydellinen syy, joka voi toki olla jo menneisyyttä, tai siis sen ei tarvitse olla ajankohtainen. Ja sitten syntyy helposti kierre, että siitä painostakin tulee ongelmia. Omalla kohdallani painoasia on silti ollut helpompi kuin sukupuoli-/seksuaalisuuskysymykset, siksi samastuin Wolfin tuumailuihin. Mutta minulla ei olekaan kokemusta siitä, millaista olisi oikeasti elää vakavan ylipainon kanssa. :-/

  8. willle Kirjoittaa:

    Olen aina ollut vähintään 1o kiloa ylipainoinen, nyt viimevuosina aikalailla enemmänkin. Minua ei ole liiemmin kiusattu painon takia, mutta se syö paljon itsetuntoa kun ei tunne olevansa nätti tai sopiva. Toivottuun muottiin on hankala muovata itseään. Vaikka olisin tyytyväinen omaan ulkonäkööni, putoan pahasti alas monen tunnin kaupungilla kiertelyn jälkeen kun en löydä mistään oikean kokoisia housuja, vaikka olisin niiden suhteen laskenut ulkonäkökriteerit todella alas. Olo on kuin ei sopisi nyky-yhteiskuntaan koska vaatteetkin ovat pienemmille ihmisille, enkä edes oikeasti ole kovin iso.

    Tiedän että tälle asialle voin tehdä jotain ja yritänkin, ja takia ymmärrän kantasi hyvin. Ylipainoon pystyy vaikuttamaan. Tämä on minulle kuitenkin paha paikka ja painoani mietin päivittäin. Ei sillä että haluaisin sopia siihen toivottuun kaavaan vaan siksi että tuntisin itseni terveemmäksi enkä kauhistelisi peilin edessä joka kerran kun itseni näen. Kyllä muotoja silti pitää olla (:

    En ymmärrä, mutta yritän, ihmisiä joiden sukupuoliroolit ovat hakusessa. Näissä kahdessa asiassa olemme rajan eri puolilla, mutta tiedämme toistemme ihmetysen eri ongelmiamme kohtaan.

    Haha, olipa fiksusti sanottu mutta ehkä pointti tuli selville ^^



Blogroll

Minä muualla

Päheit nettisarjiksii

Kategoriat

Archives