Wolf

19.10.2012 - 23:28 / Wolf.



Wolf (Sora Susi Kankare) on vuonna 1990 syntynyt sarjakuvataiteilija, yleisnörde ja huitoja, joka sijaitsee suureksi epäonnekseen Helsingin kaupungissa. Wolf on valmistunut keväällä 2014 kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta ja tällä hetkellä miettii elämäänsä ja pyörii junissa konnarina siinä sivussa. Wolf haluaisi viettää koko elämänsä joko metsässä pörröisten eläinystävien kanssa, meressä miekkavalaiden kanssa tai neljän seinän sisällä ilman velvollisuuksia katsomassa animea. Sarjakuviakin pitäisi piirtää, albumi per vuosi on hänen jalo mutta mahdoton tavoitteensa.

Wolfia kiinnostaa eläinoikeus- ja ympäristöaktivismi, sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin (etenkin jälkimmäisiin) liittyvät jutut. Wolf on ateisti, vegaani, pre-op ftm queer hippi ja muuta jännää. Nämä ominaisuudet saattavat välillä tulla puheeksi, eikä niitä pidä säikähtää. Wolfilla on myös vakituinen sidekick, Ruska.

Yhteyden saa parhaiten facebookissa tai tumblr:ssa. Wolf tykkää ihmisistä ja uusista kavereista, ja puree vain rakkaudesta.



7 vastausta - “Wolf”

  1. Nena Kirjoittaa:

    Ho ho, tule meille pakoon maalle <3 Rapsutellaan lampaita ja katellaan animea päivät pitkät!
    Terv. tyttö91

    ps. anteeksi, olen heikkona hyvännäköisiin sarjakuvahahmoihin ;D

  2. Tanja Kirjoittaa:

    Hei vaan, ehkä kiinnostaa: blogissani, jossa esittelen suomalaista kirjallisuutta saksankielisille kustannustoimittajille, kirjoitin lyhyen jutun Sarjakuva-Finlandiasta ja laitoin kuvan Kettujumalasta ehdokkaiden esimerkiksi. Onnea matkaan!
    Terv. Tanja.

  3. Johanna Pellavainen Kirjoittaa:

    Hei,

    Nimeni on Johanna ja toimin freelancerina online- mediatoimistolle.
    Sivustosi sopisi hyvin tämän hetkiseen aiheeseemme ja tarjoaisimme yhteistyötä kiinteää korvausta vastaan.

    Jos yhteistoiminta kiinnostaa, voit ottaa yhteyttä sähköpostitse, niin kerron mielelläni lisää.

    Odotan innolla pikaista yhteydenottoanne.

    Ystävällisin terveisin

    Johanna

  4. Mirka Kiprianoff Kirjoittaa:

    Hei, tuntuu että tahtoisin jutella kanssasi, tunnen sinut vain tarinoilta yhteisen ystävän kanssa, ja olen vakuuttunut blogistasi, että voisimme edes hetk jutustella mukavia ja mitä ties .

  5. Marj Kirjoittaa:

    Sulla ei ole kommentit päällä. Harmi.Toi vika masisjuttu oli hyvä! Tsemiä.

  6. Marj Kirjoittaa:

    Moi

    Et kait ole lopettanut bloggaamista.
    Viimeinen juttu oli hyvä!

    Itselläkin ollut ongelmia blogialustan kanssa.
    Kattelin vaan, että sulla ei ole kommentit päällä.

    Mukavaa kesää.

  7. Pehmeät_piikit Kirjoittaa:

    Moikka.
    Olisin kiinnostunut näkemään viimeisimmässä
    blogauksessa mainitsemaasi lyhäriä.
    Onkohan mahdollista nähdä joskus jossain jotenki?
    Kaikki okei jos et kykene vastaamaan.
    Haluan toivotaa vilpittömästi lämpöä ja rakkautta taipaleellesi.
    Toivon että saat, tai tulet saamaan paljon välittämistä merkityksellisiltä ihmisiltä.

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus




Blogroll

Minä muualla

Päheit nettisarjiksii

Kategoriat

Archives