susi sorakuopassa

19: Uskonto

9.05.2012 - 15:49 / Wolf.

27 vastausta - “19: Uskonto”

Berry Kirjoittaa:
9.05.2012 - 16:01

Hei aika hyvä, itellekkin uskonto on yksi ainoista asioista mitä en todellakaan jaksa/halua kuulla. Iso rage aina kun joku sano kuolleiden menevän taivaaseen etc :D



Pihla Kirjoittaa:
9.05.2012 - 17:37

Komppaan! Joskin itsellä rage tai vaan semmoinen tympääntynyt lamaantuminen tulee ainoastaan kristinuskosta kuunnellessa, (lähes) kaikki muut uskonnot on musta tavattoman jänniä. Syytän siis itselläkin lapsuudentraumoja kristillisestä esikoulusta, kristillisestä kyläkoulusta, kristillisistä aamunavauksista, iltarukouksista ja riparista. Argh että ahisti.
Ja ihana nähdä myös polysymboli viimeisessä kuvassa!

T. uusi lukija joka sattumoisin on poly



grimbird Kirjoittaa:
9.05.2012 - 19:11

Mainiota että olet selviytynyt ateistina kaikista koettelemuksista! :D Olet varmaan kehittänyt mielikuvitusta ajatellessasi aktiivisesti muuta jesseilyä seuratessa.

Tuo jumalan nimissä pilkkaaminen on kummallista. Ihan kuin tavalliset käytössäännöt eivät koskisi jos on uskossa. Joku pieni helluntailaisten vanhempien kasvattama poika sanoi hiekkalaatikolla äidilleni että tämä joutuu helvettiin. :/ Olet varmaan katsonut pätkän jossa Richard Dawkins lukee vihakirjeitä uskovaisilta. Hihhih.

Asun itse uskovaisen kanssa opiskelijakämpässä. Meillä on ollut kaksi uskontokeskustelua joista viimeisimmän päätteeksi hän sanoi ettei usko kasvissyöntiini ja lähti huoneesta. XD Vaikea meidän on silti keskustellla järkevästi, kun hän ei ole koskaan opiskellut evoluutioteoriaa. X/

Puhtia!



Y Kirjoittaa:
10.05.2012 - 1:24

Kunpa kaikki uskonihmiset voisivat olla kuten mummoni! Hän kuuluu luterilaiseen kirkkoon ja uskoo syvästi jumalaan, mutta ei koskaan tyrkytä uskoaan muille, paheksuu kaikenlaista syrjintää, ihmisten laatuluokittelua tai tieteellisen ja yhteiskunnallisen edistyksen jarruttelua uskonnon nimiin.

Minäkin olen sataprosenttinen ateisti, mutta harmistun kun joku paheksuu toisen uskoa ylempään voimaan itsessään. Oikea ongelmahan on uskon kanssa usein (mutta ei aina) käsi kädessä kulkeva “holier than thou”-asenne; epäloogisuus taas on enemmänkin subjektiivinen mielipidekysymys (josta tosin olen täysin samaa mieltä).



Ryhä-chan Kirjoittaa:
10.05.2012 - 8:06

Huh, ei käy teikäläistä kateeksi. On varmasti raskasta elää uskovaisten keskellä ateistina D: Olet vahva o/



Trip Tyykki Kirjoittaa:
10.05.2012 - 10:10

Lapsuuden traumoilla, fundiksilla, bible beltillä, homoavioliittojen vastustajilla ja kreationisteilla on onneksi olemattoman vähän tekemistä hengellisen elämän kanssa. Siksi kannattaakin erottaa uskonto vallan, painostuksen ja pelon voittamisen välineenä ja hengellinen elämä sisäisen levon, luottamuksen ja lohdutuksen lähteenä.



Voi kyynel ja jeesus Kirjoittaa:
10.05.2012 - 12:43

En osoita tätä kommenttia postauksen piirtäjälle, mutta yleensä muutama kommentti täällä ja myös toisaalla aiheutti sen verran suuren facepalmilollauksen, että….

Miksi minusta tuntuu, että on enemmänkin muodikasta hoilottaa kovaan ääneen ateistisuuttaan korostettuna omiin kokemuksiin (tarkoitan siis lapsuudenTRAUMOIHIN), kuten siihen kivikaudella syntyneeseen mummoonsa, jonka mielestä homot joutuvat helvettiin (jota ei voinut jättää ohankolautuksella taakseen ja onnitella itseään, että elää nykyajalla, tosinkuin mummoparka?) ja kuinka _____________KÄRSI_________ joskus kersana ___kristillisessä____ esikoulussa..

joo MINÄKIN olin sellaisessa ja vaikka lokeroisin itseni ateisti/agnostikoksi vittu ___miten____ siellä kärsi, ellei myöhemmin oppinut, että hei minähän voisin olla vaikka kristinuskon UHRI, koska minut pakotettiin lukemaan raamattua ja hoilaamaan hoosiannaa.

Minähän en tiedä miten teitä esikouluissanne kidutettiin, pistämällä jalkapuuhun vai roikottamalla katosta, ellette kumartaneet kolmesti jumalalle auringonnousuun huutaen jumalan nimeä? Minun kokemukseeni se ainut kidutus siellä oli se, että täti luki raamattua ja pisti meidät laulamaan ja välillä jopa ASKARMELEMAAN + kristillisten teemapäivien erilaiset aktiviteetit, muuten siellä kyllä leikittiin muiden lasten kanssa. Olihan se aika rankkaa. :(

Ainoa uskovainen, joka minua on pakottanut johonkin oli mummoni, joka vei kirkkoon, pakotti lukemaan iltarukouksen ja kerran JOPA ehtoolliselle. Se oli kieltämättä kamalaa, kun en olisi millään uskaltanut, mutta kai minä JOSKUS näistä lapsuudentraumoistani sielviän.

Tajuan jos ei tykkää kristinuskosta & uskonnoista, siitä epäkohteliaasti tai loukkaavasti tyrkyttävistä ihmisistä tai uskonnoista ylipäätään (kaikkea tulee kritisoida), mutta jotain rajaa oikeesti siihenkin, että mitä tämä iso saatana ev.lut. on ihmisparkojen päähän jättänyt.

Tottakai asian saa ilmaista, jos se on sen mielestä perseestä (teenhän mäkin samaa nyt) tai jos on joutunut huonoon kohteluun asian vuoksi, mutten tajua ylipäätään ollenkaan sitä meteliä, jonka lapset päästävät puhuessaan kristinuskosta. Luimpa kerran miten yksi tyttö itki sitä, kuinka KAMALAA se oli, että hänen vanhempansa olivat kastaneet hänet vuonna papu ja nakki, eikä hän pahemmin heidän kanssaan enää ole väleissä tämän vuoksi, joka pisti minut oikeasti nauramaan. Heittikö pappi hänen päälleen kiviä vai vettä ja hoilasi jotain siihen päälle. Tajuaisin, jos hän olisi ollut muslimi tai juutalainen,ja silloinkin lähinnä jos hän olisi ollut poika. Kikulisi olisi pätkää lyhyempi, etkä saisi sitä enää koskaan takaisin, jos päättäisit ruveta ateistiksi, mutta hemmetin kastevesi, sitäkään ei saa pestyä pois. :(

Homot toisaalta pois krisitinuskosta. Kannatan itse laiskasti homojen oikeuksia, mutta en sitä, että homous ja uskonto sekoitetaan ja pistetään vastavoimiksi, jotka täytyy väkivängällä yhdistää. Minusta kirkon ei pitäisi ottaa kantaa homouteen tai homouden änkeä tietentahtoen homovastaiseen istituutioon. Vanhat pierut, joiden mielestä homous on syntiä, ovat oma asiansa, kuten myös se, vetääkö näiden hölpötyksestä kilon herneen sisuksiinsa loukkaantuen loppuiäkseen. Osa näistä ihmisistä on ELÄNYT ajalla, jolloin homous oli rikos tai sairaus, eikä tästä pääse ihan heti välttämättä nykyaikaan, jolloin tällä asialla ei pitäisi olla paskaa väliä, mutta onneksi on uusi sukupolvo, jossa näin ajattelevia ihmisiä on onnellisen vähän.



iik Kirjoittaa:
10.05.2012 - 13:50

ja huh huh mitä joudutkaan kuuntelemaan kun ateisti äkkää sen rippiristin kaulassasi…



Wolf Kirjoittaa:
10.05.2012 - 14:29

@voi kyynel ja jeesus:

En ota kantaa kommenttisi alkuosaan, koska en usko siitä syntyvän hedelmällistä keskustelua. Sen sanon vaan, että on täysin mahdollista traumatisoitua muustakin kuin fyysisestä väkivallasta, ja kaikki ihmiset kokevat erilaiset asiat ahdistavina ja näin traumatisoivina. Uskonnoista Suomessa puhuttaessa väittäisin yleisimmän syyn traumoihin olevan se, ettei lapsena kykene luottamaan auktoriteetteihin, mikä voi olla psyyken kehitykselle aika iso asia.

Mitä kommenttisi loppuosaan tulee, esim. homojen avioliittoasiassa ei oikeasti olisi lainkaan kyse uskonnosta, ellei ko. asian vastustajien pääargumentti olisi raamatullinen. Niin kauan, kun jonkun jumaluuden nimessä jarrutetaan yhteiskunnan moraalikehitystä, on muilla oikeus ääneen kritisoida niitä, jotka sen jumaluuden nimeen vannovat. Se on niin yksinkertaista. Toki olen seurannut asian kehitystä myös Suomen luterilaisen kirkon sisällä, ja vaikka oikeaan suuntaan ollaan menossa, homofoobisia idiootteja ei todellakaan ole vain niissä kivikautisissa mummoissa. Jokainen vaihtuva sukupolvi on toki askel parempaan (kuten kaikissa muissakin asioissa), kuten sanoit.



nti Täti Kirjoittaa:
10.05.2012 - 15:23

Minusta on lähinnä kypsyyden ja aikuisuuden merkki, että osaa eritellä (tässä tapauksessa uskontoon liittyviä) vihantunteita ja niiden mahdollista alkuperää. Että pystyy ilmaisemaan muille viittaamalla menneisiin ikäviin tapahtumiin, ettei oma reaktio johdu välttämättä asiasta itsestään vaan siihen liittyneistä tapahtumista.

Kun ei ajattele omien kokemusten pohjalta syntyneiden johtopäätösten olevan ainoita oikeita ja mahdollisia, on helpompi myös ymmärtää ja sallia toisten erilaiset reaktiot ja kunnioittaa toisten erilaisia johtopäätöksiä tai valintoja. Subjektiiviset tekijät vaikuttavat jokaisen ajattelun taustalla ja jollei niitä tiedosta, on omaan asenteeseen vaikea vaikuttaa.

Myönnän, etten itsekään aina täysin tajua, miksi “mukana leikkiminen” on monelle ateistille niin vastenmielistä.* Yritän kuitenkin ymmärtää ja muistuttaa itselleni, etteivät kaikki jaa omaa pehmeän myönteistä kokemusta kirkon toiminnasta ja uskonnollisuudesta – minulle voi olla helppoa olla samaa mieltä Trip Tyykin kanssa, mutta en voi olettaa sen olevan helppoa kaikille.

*Esim. miksi kuorokaveri ei halua laulaa sanaa “Jumala”, jos sana ei kerran sisällä hänelle mitään syvempää merkitystä – vieläpä biisissä, jossa sen voisi tulkita yhdeksi mitättömäksi kansanperinteen sanaksi muiden joukossa. Kansanmusaryhmällämme on tasan yksi kappale, jossa puhutaan kristinuskon jumalasta… Eikö hän sanoudukaan irti irrationaalisesta merkitysten lataamisesta asioihin? Jotenkin tosi jännää ja huomaan ainakin hänen kohdallaan ajattelevani, että ateismi voi olla myös uskonto, jonka keskeisiä opinkappaleita on vastustaa kristinuskoa. Kiihkottoman ateismin miellän yhtä vähän yhdeksi uskonnoksi muiden joukossa kuin sadetakin omistamattomuus olisi vaatekappale muiden joukossa.



Rorune Kirjoittaa:
10.05.2012 - 16:39

Uskonto-kysymykset aiheuttavat aina kommentteja puoleen jos toiseen… Kiitos tästäkin, Wolf. (luen tätä blogia vähintään kerran viikossa, varsin kiinnostava bloggaustyyli sinulla ^^)

Uskonnon kysymykset on aina ollut minullekin mielenkiintoisia, uskonnon tunneillakin keskustelin lukiossa melko vilkkaasti aiheesta, vaikka olen ollut jo yäasteajoista lähtien ateisti.
Mutta se ei tarkoita etteikö pitäisi kunnioittaa muiden uskoa. Ja kunnioittamisella tarkoitan siis sitä ettei hauku uskontoa ja sen tapoja. Kavereinanikin minulla on mm. hindulainen ja kristinuskoinen, jotka molemmat uskovat Jumalaan/jumaliin/mihin-nyt-uskonnossa-on-tapana-uskoa aivan tosissaan ja heillä on uskontoon kuuluvia tapoja. Esimerkiksi, jos on pöytäseurassa, jossa luetaan ruokarukous, voi kuunnella sen hiljaa paikoillaan. Kävin myös riparin, niinkin perinteikkäästä syystä kuin lahjarahat 8D + tietenkin oli ihan kiva käydä leirillä kavereiden kanssa. Lakkiaisissanikin esimerkiksi lauloin Suvivirren ilman sen kummempaa, lauluhan se vain on.
Minulle on ihan sama mihin yliluonnolliseen asiaan ihmiset uskovat, vai uskovatko lainkaan, niin kauan kuin uskontoon ei kuulu ihmisten/eläinten satuttaminen tahallaan tms. ja kunhan ihmiset ovat mukana vapaaehtoisesti.
Tietenkin vapaaehtoisuus on hieman kymyksen alainen kun kyseessä on lapset… Itselleni ala-asteen uskontotunnit (kiitos luterilaisten tapauskovaisten vanhemieni) olivat ihan ok. Niissä tosiaan taidettiin enimmäkseen askarrella raamatun luvun säestyksellä. Nykyään sijoitan itse henkilökohtaisesti kaiken uskonnollisen kirjallisuuden fantasiakirjallisuuteen (ja joita niiden kuivuudesta johtuen tuskin tulen ikinä lukemaan).
Onneksi on ihmisiä jotka uskonnostaan huolimatta pystyy hyväksymään uusia asioita elämäänsä. Mikään uskonto-opushan ei ole tullut faxilla taivaasta, vaan ihmisen kirjoittamina lähes kaikki neuvot ja säännöt tuppaavat vanhenemaan… Esimerkiksi evoluutioteoriaan JA kristukseen uskovia on olemassa. (“Jumala loi kaiken 7 pv:ssä.” Kuinka pitkä on Jumalan päivä?) Seksuaalivähemmistöjä paheksuvia on myös muita kuin kristinuskoon kuuluvia ja toivottavasti seksuaalivähemmistöjen asema tosiaan paranee koko ajan.
Minulla on jotenkin varsin neutraalit mielipiteet uskonnon kysymyksistä, tai ainakin luulen niin. Aikuisilla luulisi olevan sen verran aivoja että osaa päättää itse oman uskontonsa ja kaikilla aikuisilla pitäisi myös olla oikeus päättää itse. Minua ei myöskään haita se, jos joku henkilö haluaa tuputtaa minulle uskontoaan, osaanhan minä sanoa: “Kiitos, ei, en ole kiinnostunut vaihtamaan uskontoani.” Mutta en myöskään yritä tyrkyttää omaa ajattelutapaani. Mielipidekeskustelut (joiksi myös tämän luen) ovat tietenkin eri asia. ^^;
…Sori pälätys… :3



Möme Kirjoittaa:
10.05.2012 - 17:24

Tämä oli kiinnostava. Samastuin paljon tuohon kirkosta eroamiseen heti, kun 18 vuotta tuli täyteen. Se oli itselläkin tärkein ko. syntymäpäivään liittyvä virstanpylväs. ;-)

Ulkopuolisuuden tunteenhan se herättää monessa käänteessä, ateismi. On kunnioitettavaa, että silti jo lapsena ajattelit omilla aivoillasi. A. Silfverberg on kiteyttänyt omat tuntemukseni kerran hesarin kolumnissa näin: “Ajatus, että uskon voi löytää, onkin uskovien suurin väärinkäsitys. Jumalattomuus on kirkas ja ylittämätön kokemus, aivan kuten uskominenkin on. Pitäisikin ehkä puhua enemmän ateismiin liittyvistä tunteista ja vähemmän sen “rationaalisuudesta”. Uskonnottomuuden pulmallisin puoli ei Suomen kaltaisessa maassa ole sortotoimien kohteeksi joutuminen, vaan se hämmennys ja ulkopuolisuus, jota valtaenemmistön usko herättää.”

Mietin, viitsinkö edes kommentoida tuota homokysymystä, mutta tehdään se nyt kuitenkin: syy, miksi “homouden täytyy änkeä tieten tahtoen homovastaiseen instituutioon” on se, että on olemassa esimerkiksi runsaasti tunnustuksellisia luterilaisia ihmisiä, jotka sattuvat olemaan homoseksuaaleja. He tarvitsevat seurakuntansa. Tuntuu, että joskus näistä asioista puhuttaessa unohdetaan, että kyseessä ovat ihmiset, eivät ilmiöt.

Mummoista pitää todeta, että monet näistä maailmaa paljon nähneistä mummukoista ovat sangen avarakatseisia. Esim. huomattavasti avarakatseisempia kuin lapsensa, nuo ahdasmieliset keski-ikäiset.



Nuclearhobo Kirjoittaa:
10.05.2012 - 19:44

Hmm…. Hyvä blogimerkintä, peukut pystyyn Wolfille että sai varmaan ahdistavan asian pois rinnaltaan.

Itse mielelläni suon muille mahdollisuuden uskoa, ja parhaimmillaan usko antaa tukea, rohkeutta ja paljon muuta hyvää omaan ja toivottavasti lähipiirinkin elämään.

Pahimmillaan siitä valitettavasti tulee vallan väline, jolla on aivan liian helppo tuomita muita ja sysätä vastuu omista päätöksistään muualle.



tööt Kirjoittaa:
11.05.2012 - 23:37

Surullista, että koet kirkon vihan paikkana, sorron välineenä. Surullista, että sinulle luotiin ympäristö, joka aiheutti sinulle tämän kokemuksen.

Ihan mielenkiinnosta, ärsyttääkö sinua se, jos joku rukoilee puolestasi? Monet ateistit loukkaantuvat tästä, enkä ymmärrä sitä. Ihan sama mistä rukoilisi. Silloin mulla on vähän ymmärrystä kun ateisti älähtää siihen kun toinen rukoilee sitä että kääntyisi Jeesukseen, mutta esim se että rukoilee toisen puolesta kun toisella on vaikeaa. Yks ateistikaveri heitti aika vitunmoiset herneet nenään siitä, kun sai tietää että sen hyvinvoinnin puolesta rukoiltiin. Täh?



Wolf Kirjoittaa:
12.05.2012 - 1:08

@tööt:

Kirkon yhteiskunnallinen asema se on, jonka koen epäoikeudenmukaiseksi, eli en syyttäisi omaa kasvuympäristöäni siitä ahdistuksesta.

En koe puolestani rukoilua varsinaisesti loukkaavana, mutta ei se hyvältä tunnu. Olen itse asiassa yrittänyt eritellä sitä tunnetta, jonka tunsin kuullessani kesällä mökillä isän ja vaimonsa siunaavan myös minut lukiessaan iltarukousta lapsilleen, mutten ole vielä oikein päässyt perille siitä pohjimmaisesta syystä, joka sai mulle niin pahan olon siinä tilanteessa. Se liittyy varmasti olennaisesti siihen syvään antipatiaan, joka mulla uskontoa kohtaan on. Mä ymmärrän tietysti, että uskovainen rukoillessaan jonkun puolesta tarkoittaa vain parasta (ellei se sitten ole juuri sitä toivomista Jeesukseen kääntymisestä tai homoseksuaalisuudesta eheytymisestä tms.), mutta jotenkin se vaan tuntuu ahdistavalta tulla liitetyksi siihen toisten teistiseen “leikkiin”. Tulee sellainen irrationaalinen raivo, että kuinka toi ihminen kehtaakin vetää minut sen omaan fantasiamaailmaan ja alentaa minut oman elämäni passiiviseksi pelinappulaksi, jonka hyvinvointi on jonkun korkeamman voiman kontrolloitavissa, sen sijaan, että luottaisi minuun ja minun omaan kykyyni nousta seisomaan. Tätä ei nyt pidä ottaa kirjaimellisesti, tämä on vaan mun kohdalla se ensimmäinen jäsentelemätön rationalisoimaton ajatus, joka siitä tulee.

Se siis tuntuu alentavalta. Toivon, että pystyn joskus erittelemään tätä paremmin, tällä hetkellä se on vain raaka tunnereaktio, jonka yleensä jätän verbalisoimatta (koska siinä ei ole juurikaan järkeä).



inkubi Kirjoittaa:
12.05.2012 - 17:21

Rispektiä tästä. Miekin muuten läksin kirkosta heti täytettyäni 18. :D

Tuohon tuputtamiseen, käännyttämiseen ja tuomitsemiseen asti venyy minun suvaitsevaisuuteni uskontojen suhteen. Ei se hirveästi lohduta, jos joku sanoo, etteivät ne kaikki uskovat ole sellaisia, kun suurin osa vastaantulleista uskovista kuitenkin on. Pakostakin menee jonkinasteinen puolustus päälle.

Toivoisin että kirkko ja valtio erotettaisiin. :S



Kahvikone Kirjoittaa:
13.05.2012 - 0:54

Aluksi pitäjälle kiitokset hyvästä blogista, jota on tullut seurattua noin vuosi.
Mielenkiintoinen aihe tämä uskonto on ja vetää kyllä kansan aika kahtia. Työnnämpä siis omankin lusikkani soppaan.

Itse elän edelleen tapakristillistä kasvatusta, ala-ikäinen kun olen, ja kyllä se välilä pistää suututtamaan, kun pitää joka asiaan ja väittelyyn vetää se Jeesus ja kuinka kaikki äidin puolen sukulaiset aina toivottelevat Herran siunausta jne. mutta ei tästä traumaksi asti itselle ole. Tajuan kyllä jos jollekin on.

Olen itse agnostikko ja henk. koht. minua ärsyttävät hihhuleiden lisäksi myös näkemystään tuputtavat ateistit, jotka (kärjistetysti) kovaan ääneen hoilottavat: “Raamattu on maailman suosituin satukirja!”. Vaikken Raamattuun tms. pyhään kirjaan uskokaan, niin toisen uskon väittäminen saduksi on suhteellisen paksua. Ei siinä vaiheessa ole yhtään sen parempi ihminen, kuin se tyyppi, joka paasaa että helvettiin joudut jos et tee niin tai näin. Itse olen törmännyt kasvokkain (hurjempia juttuja olen kyllä kuullut) maltillisiin, lähinnä ärsyttäviin, kristittyihin mm. oma äitini, random jehovat ja riparilta pappi oli aika idiootti, mutta nimenomaan agressiivisempaa käännytystyötä on kyllä saanut kokea ateistien puolelta. Enemmän sitä “uskonto on paskaa!” huutelua tullut kuultua.
Minun puolestani ihmiset saavat uskoa mihin tahtovat, vaikka takapihan vaahteran maagisiin voimiin, kunhan sitä ei mene markkinoimaan turhan hanakasti muille ja vedä sitten palkokasvia nenään, kun joku ei jaakaan yhteistä säveltä. Niin uskonnonharjoittajat, kuin ateistit, voisivat pitää turhan kärjistetyt ja ilkeät kommentit/käännytykset omana tietonaan.

Tämä homoliitto asia on aika vaikea. Omasta puolestani ehdoton kyllä homoavioliitoille, mutta enemmän keskittyisin puoltamaan adoptio- ja perintäoikeus juttua eteenpäin. Seksuaalivähemmistöillä on kuitenkin jo rekisteröitymisen mahdollisuus, ei se nyt sama ole mutta ollaan iloisia edes joskus pienistä.
Avioliitto-oikeushan sitäpaitsi koskisi lähinnä niitä seksuaalivähemmistöjen edustajia jotka kuuluvat kirkkoon? Sanokaa jos olen väärässä.
Kyllä kuitenkin ymmärrän jos jotakuta pistää kristyt homoasiassa vituttamaan, itsekin on tullut itkua nieltyä monet kerrat kun yksi läheinen sukualinen on aika kärkevästi sanonut mielipiteensä asiaan liittyen. Mutta loppujen lopuksi ei seksuaalisuus asiassa kuitenkaan tarvitse kristittyjen hyväksyntää ollakseen onnellinen?

Tulipa aikamoinen romaani, toivottavasti joku loppuun lukea jaksaa.



Trip Tyykki Kirjoittaa:
13.05.2012 - 14:38

Kahvikoneelle: Kyllä avioliitto-oikeus koskisi kaikkia ja olisi kaikille rekisteröidyssä parisuhteessa oleville myös tarpeen. Se tekisi pareista tasavertaisia kaikin tavoin (erityisesti adoptiossa) ja poistaisi esimerkiksi pakollisen kaapista tulon virallisissa papereissa – nythän niihin merkitään vaihtoehdoksi joko \avioliitossa\ tai \rekisteröidyssä parisuhteessa\. Ei tarvitse siis esimerkiksi työnantajan kauan miettiä, oiskohan toi \sellanen\.

Valtion ja kirkon erosta vielä tämä: Kirkolla on itsenäinen hallintonsa. Suomessa ei siis enää ole varsinaista valtiokirkkoa. Kirkko on kuitenkin niin merkittävä yhteiskunnallinen toimija, että yhteiskunnalle, siis meille, tulisi kalliiksi ryhtyä vastaamaan esimerkiksi kaikesta väestökirjanpidosta ja hautaamisesta itse. Onneksi kirkko on onnistunut ujuttamaan yhteiskunnan harteille monta tärkeää tuomistaan, kuten sosiaalihuollon, terveyden- ja sairaudenhoidon ja koululaitoksen. On kirkon etu, että se saa keskittyä ihmisten lohdutuksen ja kiitollisuuden tarpeisiin, ja yhteiskunta ottaa vastuun asioista, jotka luontevasti kuuluvat sille, vaikka kirkko onkin huomannut ensin niiden tarpeellisuuden.

Hieno keskustelu täällä.



tööt Kirjoittaa:
14.05.2012 - 1:03

Wolf:

Toki myös eheytymistä ja uskoontuloa rukoilevat ajattelevat vain pelkkää hyvää ja parasta – heidän näkökulmansa vain on erilainen. Hyväksyn tämänsuuntaisen rukoilun, ei rukous ketään tapa, mutta minua vähän vierastuttaa se, kun ihminen itse sanoo “tämä auttaa, tämä on oikein”. Jumalan käsissähän se loppujen lopuksi on miten rukous rukoiltavan elämään vaikuttaa! Miksi pirussa ihmisellä olisi oikeus päättää, kuka on syntisin Herran silmissä? Herran haltuun, miksi moni kristitty on unohtanut sen?

Henkkoht mua loukkaa, kun ihmiset puhuu mun omasta uskosta fantasiamaailmana, leikkinä. Sitä kun se ei ole, se on mulle totuus ja toivon että ihmiset arvostaisi sitä. Mutta ok, se on sun mielipide. Osaan elää asian kanssa.

Jotenkin tuntuu oudolta, kun hyvin aggressiiviset ateisti-ihmiset tulee mun luo kirkumaan (siis, mulle on ihan oikeasti raivottu ja huudettu (entisten) kaverien puolesta) heti kun saavat tietää että olen uskossa. En mäkään alkanut kirkumaan vaikka tiesin heiltä uskon puuttuvan, miten se siis heitä oikeutti toimimaan näin? Voispa kaikki olla sellaista sivistynyttä debaattia, sniisk. :(



Wolf Kirjoittaa:
14.05.2012 - 1:55

@tööt:

Se omien näkemysten tuputtaminen tuntuu olevan enemmän luonteenpiirre kuin minkään tietyn uskon tai uskomattomuuden ominaisuus. Eli kaikista porukoista niitä löytyy, en halua edes yrittää laskea niitä kertoja, kun joku on asematunnelissa tullut kertomaan mulle, että joudun helvettiin, tai joku on dösärillä tunkenut käteen jonkun uskonnollisen vihkosen, koska mulla on ollut hassu tukka tai joku muu sellainen ulkoinen ominaisuus, joka ilmeisesti oikein huutaa tarvettani pelastua. Olen kyllä pahoillani siitä, että sulla on ollut negatiivisia kokemuksia ateisteista, mutta voin sille aivan yhtä vähän kuin sinä sille, että jotkut kristityt tuputtavat ajatuksiaan aggressiivisesti joka kadunkulmassa.

Olen myös pahoillani, jos loukkaannuit siitä, mitä rukoilemisesta sanoin, mutta yritin vain vastata kysymykseen. Koska aihe on monimutkainen ja hyvin tunnelatautunut, en uskonut vastaamisen olevan hedelmällistä ilman rehellisyyttä. Enkä mielestäni puhunut mistään mielipiteestä, vaan erikseen oikein mainitsin, että pyrin kuvailemaan tunnereaktiota, en mitään argumentoivaa jäsenneltyä ajatusta.

Eli anteeksi. Mä yritin parhaani. Halusin edes yrittää välittää sulle sen tunnereaktion, ja siksi sellaisia sanoja käytin. En kuitenkaan vedä niitä takaisin – en keksi muitakaan sanoja, joilla asianmukaisesti kuvailla tavoittelemaani tunnetta, kun koko idea oli se, että ahdistaa tulla vedetyksi mukaan johonkin omasta mielestä pöhköön ja asetetuksi sille alisteiseksi. Tätä voit soveltaa ihan mihin tahansa asiaan. Ja oho, sanoin nyt epäsuorasti uskontoa pöhköksi. Huomaatko, on vaikea löytää sanaa, joka ei olisi loukkaava, mutta kuitenkin sisältäisi arvolatausta sen verran, että sen käyttäminen välittäisi tavoitellun viestin (joka tässä tilanteessa on relevantti, koska esitit minulle siihen liittyvän kysymyksen).



tööt Kirjoittaa:
15.05.2012 - 11:41

Wolf, mä kyllä ymmärrän miltä tuntuu kun myös ne ääripään uskovat tuputtaa kaikenmoista vaikka en samalla tasolla kuin sinä. Liikun aika paljon niissä porukoissa lähinnä nuorison sosiaalisen aspektin vuoksi, mutta se vanhempi porukka on ajoittain todella ahdistavaa. Välillä kans särkee sydäntä, kun huomaa miten oman ikäsetkin alkaa vähitellen muuttumaan siihen suuntaan. Ei kaikki, mut jotkut on vähän liikaa hurmiossa.

Ei sun tarvii anteeks pyydellä, mä näen että sun sanat on sun sisältäs etkä sä voi kenellekään itsestäs valehdella. Voin sanoa että mulle on tosi hankalaa edes kuvitella sun tunteita, mutta ymmärrän empatisoida parhaani mukaan.

Musta on tosi mielenkiintoista kuulla sun mielipide ja kanta, koska se on omasta maailmasta sinänsä kaukana. Ja harvoin mä kuulen näitä asioita niin, että joku ei vedä käpslokkia päälle. Tosin niitä käpslokkaajia ei kyllä tule oikein luettua niin missään asiassa…



Dents Kirjoittaa:
15.05.2012 - 17:01

No mähän inhoan sekä sitä että tietyt ateistit kirkuu “JUMALAA EI OLE! SÄ HAASKAAT AIKAAS KUN USKOT PIKKULASTEN SATUIHIN”, kun samalla tietyt uskovat kirkuu “TE JOUDUTTE HELVETTIIN!”

Ainoa tuntemani joka on näkyvästi uskossa on eräs ystäväni, joka on kaikin tavoin mahtava ihminen. Ei tosin ole ilmaissut mielipidettään homouteen tms. mutta kuitenkin ei voi kovin suvaitsematon olla kun porukassamme on niin heteroita, homoja kuin bi-seksuaalejakin.



Wolf Kirjoittaa:
15.05.2012 - 17:08

@tööt:

Näissä keskusteluissahan se vaikein asia on yleensä just se, että maailmankatsomukset on niin erilaiset, ettei pystytä samastumaan toisen kokemukseen, ja sitten turhaudutaan ja laitetaan capslock päälle, ikään kuin huutaminen saisi sen viestin menemään paremmin perille. Se on valitettavaa, mut monet reagoi niin.

Mä ymmärrän tosi hyvin sen, että teistille voi olla tosi vaikeeta samastua ateistiin, koska en mäkään ihan oikeasti kykene edes kuvittelemaan, miltä jumalaan uskominen tuntuu. Asiasta sais ehkä rakentavamman keskustelun sellasen ateistin kanssa, joka on joskus ollut uskossa, tai joka kokisi itsensä edes jotenkin hengelliseksi (toisin kuin minä).

Mä ihan mielelläni näistä asioista keskustelen, kiva jos on ollut mielenkiintoista.



Tyytyväinen ateisti jo 2.v Kirjoittaa:
16.05.2012 - 14:53

Ihanaa löytää joku ihminen joka tuntee täysin samoin uskoantoa kohtaan! Itsekkin nimittäin tein aivan samoin ton kirkosta eroamisen suhteen, kun täytin 18- vuotta. Ikinä en ole pitänyt uskontoa tärkeänä ja minullakin on valitettavasti tullut lapsuudesta paljon ikäviä/inhottavia kokemuksiakin uskovaisista. Hieman ehkä jopa nuorempana halveksin heitä, mutta tässä, kun on ikää tullut on jo kasvanut asiasta yli.

Kuitenkin hieno päivistys ja hyvää kesän alkua sinulle. :) <3



Mikael Kirjoittaa:
26.05.2012 - 16:23

En ensin ajatellut tähän keskusteluun liittyä, mutta satuin tätä ohimennen lukea vähän lisää näitä kommentteja ja huomasin ihmeekseni, että kellään ei ole ollut samanlaista kokemusta kuin minulla. Ommaan siinä asiassa hyvät vanhemmat, että meillä ei perheessä ole koskaan juurikaan puhuttu näistä “universaaleista” asioista kuten uskonto, seksuaalisuus tai sukupuoliroolit ja saatiin aika vapaasti itse muodostaa mielipiteemme näistä asioista, eikä kumpikaan vanhemmista tuputtanut omia mielipiteitään. Ainut raamatullinen oppi, mitä vanhemmat koskaa opetti taisi olla kun äiti sanoi, että toisia pitää kohdella niinkuin haluaa itseään kohdeltavan (en nyt enää ole niinkään varma notta löytyykö semmoista opetusta raamatussa).
Kukaan sukulainen ei itseasiassa ole koskaan puhunut uskonnosta tai Jumalasta paljon mitään ja sain vasta pari vuotta sitten tietää, että äiti on uskossa kun kysyin sitä uteliaisuuttani. Kirkkoon kuuluu kyllä varmaan kaikki.
Kaikki uskontoon liittyvä on siis tullut koulusta, missä kukaan sitä ei tuntunut tosissaan jaksaa opettavan. Koulun kanssa kirkkoon tietysti joutunut jokainen vuosi, mutta jostain syystä nukahdan siellä aina istualteni joten missaan kaiken. En siis tee tätä tahallani, yritän kyllä pysyä hereillä, mutta kun silti nukahdan. Nykyään tosin jätän välistä suosiolla, koska ei yksinkertaisesti koske minua.
Rippikoulukin käyty ja siellä sain kirkkoherran vihat päälleni kun nukahdin Kristus-tunneilla.

Ateisti siis tosiaan olen jos ette sitä jo tajunneet. Olen kyllä koittanut olla kiltti kristitty ja yritin jopa lukea Raamatun yläasteella, mutta jätin sen sikseen koska Genesiksessä oli liikaa selostusta Nooan jälkeläisistä. Luin myös kerran erään enkeleitä näkevän henkilön elämänkerran, mutta sekään ei oikein vakuuttanut. En vain koskaan ole oikein onnistunut Jumalaan uskomaan vaikka minulle annettiin aika vapaat kädet sen kanssa, mutta hei yritys hyvä kymmenen! Eikö?

Käännytystä ei ole paljoa tullut vastaan paitsi ne pari kertaa kun olen ulosmennessä miltein törmännyt mukaviin kierteleviin jehova-täteihin ja joskus kaupungilla eräs pieni mies tiedusteli uskoani ruotsiksi. Se oli itseasissa aika hämmentävä tilanne joten lupasin vahingossa kääntyväni uskoon, mikä ilahdutti herraa kovasti. Sain sitten pikaisen selostuksen kielletyistä asioista ja halauksen vielä kaupanpäälle. Sen jälkeen Herra Käännyttäjäni hypähteli (kyllä, hypähteli) iloisesti jatkamaan pyhää tehtäväänsä huudahdellen halleluujaa.

True story.



Codfish Kirjoittaa:
26.05.2012 - 21:26

Itsekin erosin aikoinani kirkosta heti samana päivänä joka täytin 18 vuotta. Mielestäni se oli paras syntymäpäivälahja jonka saatoin täysi-ikäisyyteni kunniaksi saada :D



Aino S Kirjoittaa:
30.05.2012 - 14:11

Mäkin erosin samana tai seuraavana päivänä kirkosta – silloin piti vielä mennä toimistolle täyttämään paperi (2001).