susi sorakuopassa

All talk

30.08.2010 - 22:09 / Wolf.

2 vastausta - “All talk”

Myrntai Kirjoittaa:
31.08.2010 - 16:59

Eiks sarjakuvissa ja ylipäätään fiktiivisissa teoksissa ole aika yleistä tää että päähenkilön tavoite on löytää itselleen tavoite, yleense se on joku tarkoitus. :)

Mut joo, aika tuttua kauraa kuitenkin, mulle on aina niin vaikeeta ollut määritellä mitään selkeitä tavoitteita, varsinkaan sen suhteen mitä haluaisi olla “isona”. Emmä tiiä vieläkään! Sentään viides vuosi alkamassa tässä koulussa, nehän riemastus varmaan tosta lausunnosta! :D Oon yks haahuilija. Mutta pakko olla oppinut luottamaan tai ehkä joidenkin mielestä yltiöoptimisesti harhakuvittelemaan että mä löydän vielä jonkun oman näköiseni kolon yhteiskunnasta, jossa voin elää arvojeni mukaista elämää samalla elättäen itteni. Ilman että tarvii myydä sieluaan.



Dimmy Kirjoittaa:
3.05.2011 - 16:38

Hirvittävän tuttu tunne. Itse menin yläasteelta suoraan Hyvinkään Taidekouluun. Kaikki sanoi että mulla on niin suuri taiteen kautta ilmaisun lahja, ettei sitä saisi heittää hukkaan. Opiskelin ahkerasti puolisen vuotta. Lintsasin ahkerammin 1,5 vuotta siitä eteenpäin. Joka ainoa päivä. Houkuttelin kavereitakin mukaan ja poltin tupakkaa ja söin joka päivä Hesessä jonkun toisen rahoilla.

En edes tiedä, miksi koulussa yritettiin määritellä taide. Miksi meikämannen piti koskea saveen, joka minusta kuuluu maahan, eikä pöydälle. Puhumattakaan kipsistä. Ja kuivapastelleista, niitä vihasin aivan yli kaiken.

Sitten käänsin kelkan kokonaan ympäri ja menin raksalle töihin. Oli helvetin vaikeaa, koska inhosin itseäni yli kaiken. Olin vankina omassa kropassani. Kukaan ei nähnyt sen kuoren läpi. Leimasivat heti. Se oli vuosi 2008. Sen pelasti vain nuorimies, johon olin niin tolkuttoman ihastunut, että nousin töihin joka päivä. Paitsi yhtenä sunnuntaina. En tiennyt, että sinä sunnuntaina oli hänen viimeinen työpäivänsä Suomessa. En koskaan sanonut hei-hei.

(Avautuminen. Sorry.)

Nyt siitä on sitten 3 vuotta. Taitaa olla melkein tasan. Opiskelen itseäni vartijaksi. Tähtään Tampereen poliisikouluun. Sanoin jo 6-vuotiaana, että minusta tulee luutnantti, poliisi, tai kukkakauppias. En vaan tajunnut seurata haaveitani, koska kun olin yläasteella, kaikki painottivat taiteellisuuttani. “Ei noin lyhyt pääse poliisiksi.” “Ei trans-jätkä pääse armeijaan.”

Meikä ei elä enää muita varten, vaan ensisijaisesti itselleni… Kummallista kyllä, se on tehnyt musta paljon epäitsekkäämmän. Nyt voin paremmin, ja on helpompi rakastaa toisiakin, välittää ja huolehtia.

Meikästä sinä olet loistava sarjishahmo, koska sinulla on oikeasti tunne näissä. No, tyylisi elävyyden ja valtavan ilmekavalkaadin lisäksi. Simppelillä viivalla voi saada niin paljon elämää aikaiseksi… Itse en pysty samaan. En ole kovin hyvä missään.

Sulta ehkä puuttuu vielä intohimo, ehkä se on piilossa. Multa puuttuu kyky antaa joskus periksi ja jarruttaa. Mä ajan myös kavereitani eteenpäin sellaisella voimalla, ettei ne aina jaksa. Ehkä mä luen tän blogin loppuun, ja yritän oppia itsekin lisää erilaisesta ihmisestä.

En tiedä, tajuatko edes, miten paljon nää sarjiksesi voi toiselle opettaa erilaisesta persoonasta… Kiitos.